torstai 11. helmikuuta 2016

Villasukkia pukinkonttiin: anelmaiset ja kerrosrivinousut

Tänä vuonna halusin tehdä itse joululahjat perheelle. Tavoistani poiketen aloitin jopa ajoissa, eli sukat olivat paketissa aatonaattoiltana klo 23. Heh! Mutta aaton puolelle ei menty, ei! Vikaa paria kyllä neuloinkin sitten koko aatonaaton aamusta iltaan... Oli ranne sen urakan jälkeen vähän kipiä.

Äidin pakettiin kääräisin anelmaiset, väreiltään vähän hillitymmät kuin omani. Lisäksi suunnittelin varteen oman sydänkuvion, lisäsin toisen kukkaraidan ja pujottelin yläreunaan pitsinauhan. Nämä onnistuivat mielestäni tosi hyvin; värimaailma natsasi hyvin kohdilleen.


Ohje: Anelmaiset (Ravelry tai Novitan sukkalehti 2015)
Lanka: Novita 7 Veljestä
Puikot: 3,5

Isän paketista löytyneet sukat puolestaan olivat aika perusmallia pienellä twistillä. Kerrosrivinousu on tosi helppo tekniikka - samaa on muuten käytetty myös anelmaisten varressa ja jalkapöydän päällä - ja minusta hirmu hauskannäköinen. Kuin pikku ikkunoita! 


Ohje: Oma pää
Lanka: Novita 7 Veljestä
Puikot: 4

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

The Force Awakens

Uusin Star Wars oli aivan megalomaanisen mahtava pläjäys. Sen katsomisen jälkeen en ole muuta tehnytkään kuin piehtaroinut tähtipölyssä. Ja neulonut tämän pipon lahjaksi kaverille, joka on vielä isompi fani ku mää.


Ohje: The Force Awakens Hat (ilmainen!)
Lanka: Novita 7 Veljestä
Puikot: 3,5

Kreisit pikkujoulusukat

Mitä harmaampi marraskuu, sitä värikkäämpää löytyy puikoilta. Nämä Anelma Kervisen ohjeella tehdyt sukat ovat hyvä lääke kaamosmasikseen. Saa sataa, minä pujotan näillä verhotut koipeni punaisiin Hai-saappaisiin.

Näitä oli niiin mukava neuloa. Helpot mutta monipuolisesti erilaisia tekniikoita hyödyntävät neulekaaviot pitivät mielenkiinnon yllä. Nilkan kukkaraita oli hauska yksityiskohta. Pääsin myös tehokkaasti jämälangoista eroon. Jes!


Ohje: Anelmaiset (Ravelry)
Lanka: Novita 7 Veljestä
Puikot: 3,5